Rekisterinumero FI40765/16
Syntymäaika 04.07.2016
Ataksia N/N
Kasvattaja Sini Korhonen
Omistaja Sini Korhonen & Elina Kallio

Hieman Manasta

Mana on yhteisomistuksessa Elinan kanssa, jonka luona se pääosin myös asuu. Elina on vuosikausia haaveillut buhundista, ja nyt sattui olemaan sopiva tilanne. Tulhun omistaja on Elinan sisko ja Elina on muutenkin päässyt seuraamaan buhundeja läheltä. Hän oli mukana myös astuttamassa sekä Vaalaa että Tulhua. Elina on myös treenannut Tulhun kanssa agilityä sekä kisannut Freian kanssa rally-tokossa. Alusta lähtien oli selvää, että jos Tulhulta sopiva urospentu tulee, se muuttaa Elinan luo.

Niinpä kun koko pentue oli syntynyt, valittiin Mana käytännössä jo pentulaatikosta. Pennun kasvaessa päätös vain vahvistui. Mana on rohkea, mutta ei yltiösosiaalinen. Se palkkautuu monella eri tavalla ja leikkii hienosti. Varsinaisesti juuri harrastuskoiraa Elina ei tällä kertaa etsinyt, vaan enemmän näyttelykoiraa, mutta myös harrastussuunnitelmia on jo.

Mana on tekemistä vaativa, aktiivinen pentu. Se on erittäin itsenäinen, mutta tehdessään hommia, se unohtaa ympäristöstään kaiken muun ja keskittyy täysillä.
Mana on myös kunnostautunut hiirenmetsästäjänä. Ei enää rapise hiiret seinien väleissä kun Mana keksi kuinka hauskaa hiirenmetsästys onkaan.