Paimenbuhund

Buhund on alkuperäiskäytöltään maatilojen yleiskoira, joka auttoi kaikenlaisissa paimennus- ja vahdintöissä. Vielä nykypäivänä buhundeja käytetään jonkin verran maatiloilla paimentamassa lampaita tai karjaa. Keskivertobuhundilla on edelleen paimennusviettiä jäljellä, mutta Norjassa on myös kasvattajia jotka kiinnittävät enemmän huomiota nimenomaan käyttöominaisuuksiin ja joiden kasvatit lähtevät pääasiassa työkäyttöön.

Buhundin tyyli paimentaa on ollut itsenäinen. Se on ollut päivän karjan kanssa vahtina ja illaksi tuonut karjan kotiin. Tiivis ihmisen kanssa työskentely ja tarkka käskyjen noudattaminen ei perinteisesti ole kuulunut sen hommiin. Buhund on lähinnä lammas- (ja poro-)paimen, joka voi pitää kasassa isojakin laumoja kerralla. Buhund työskentelee innolla ja halulla sekä itsenäisesti että paimenen kanssa. Norjalaiset kertovat pilke silmäkulmassa, että buhundin voi vain jättää lampaiden kanssa ja painua itse kahville. Buhund hoitaa kaiken ilman avustusta.
Lampaat buhund löytää hajun ja haukunnan avulla. Se haukkuu että löydettävä eläin lähtisi liikkeelle ja se olisi helpompi nähdä vuorilla.

Englantilainen kasvattaja Lorraine Smart on kirjoittanut norjalaisista paimenbuhundeista näin:
“Keväällä lampaat ajetaan vuorille ja niitä jää vahtimaan vain kourallinen paimenia ja heidän koiriaan. Syksyllä kun on aika tuoda lampaat alas vuorilta, kaikki omistajat kokoontuvat buhundiensa kanssa aiemmin sovitulle paikalle. Sitten paimenet lähettävät koirat ylös vuorille kasaamaan lampaat ja ajamaan ne etukäteen järjestetylle aukiolle.
Uudestaan ja uudestaan koirat lähtevät vuorille ja tuovat alas lampaita; joskus vain yhden tai kaksi, joskus kymmeniä kerralla. Lampaita on hankala löytää vuoristo-olosuhteista, kaatuneiden järkäleiden, kivikoiden ja pusikoiden seasta, joten buhund haukkuu. Haukkuminen hätistää lampaat liikkeelle jolloin niiden löytäminen ja kasaaminen on erittäin helppoa. Keritsemisen aikaan buhund työskentelee hyvin samoin kuin kelpie; se kävelee lampaiden selässä. Buhund myös vartioi laumaa. Kun lampaat tuodaan pois vuorilta, niitä ei laiteta aitauksiin. On buhundin tehtävä varmistaa ettei lampaita karkaa ja etteivät pedot tai rosvot pääse laumaan. Tämä vahtivietti voi olla hyvin voimakas.”
(alkup. teksti)

n. 70 vuotta sitten Jon Sæland on kirjoittanut kirjaansa “Ættebok for norsk buhund (sauehund)” buhundin vahtivietistä mm. näin (löyhä suomennos):
“Maatilallinen itä-Norjasta oli matkalla kuorman kanssa. Buhund seurasi. Kotimatkalla kävi niin, että kuormasta tippui säkki. Buhund näki säkin ja alkoi vahtia sitä. Se jäi säkin viereen tien reunalle, eikä päästänyt ketään tielläkulkijoista lähelle. Jos he yrittivät, se näytti hampaitaan ja murisi. Koira makasi ja vahti säkkiä puolitoista päivää, kunnes joku joka oli nähnyt koiran, lähetti sanan omistajalle ja omistaja tuli vapauttamaan sen.”

Buhund on siis edelleen mahdollisesti varsin pätevä paimenkoira. Esim. Tanskassa buhundien paimennusominaisuuksia testataan laajemminkin, ja Tanskassa buhundeilla on mennyt hienosti. Suomessa paimenbuhund on harvinaisempi asia, mutta samat vaistot näilläkin on kuin ulkomailla asuvilla sisaruksillaan ja serkuillaan.

Sivulla olevassa kuvassa on yksi nykybuhundien esi-isistä. Rapp oli Flink-nimisen buhundin setä, ja Flink oli aivan ensimmäinen rekisteröity ja laatupalkittu buhund.