14.12.2007-1.3.2018

Vaala oli kaikkea muuta kuin hajuton ja mauton. Se eli täysillä. Sen reaktiot olivat aina aitoja ja välittömiä eivätkä sen tunnetilat jääneet epäselväksi kenellekään. Se opetti minulle niin paljon, mm. katsomaan ettei kotona ole mitään ruokaa saatavilla missään kun lähden tai kun nukun ja tarkkailemaan ympäristöäni jatkuvasti kun olemme ulkona. Vaalalla oli resurssiaggressiota ja toisinaan ulkona se kiihtyi niin täysin ettei siihen saanut mitään kontaktia, jolloin oli paras pitää kädet ja jalat kaukana sen hampaista. Näitä harjoittelimme koko sen iän, ja edistyimme jopa siihen pisteeseen että sen kierrosten taso oli huomattavasti alhaisempi (se ei purrut enää kaikkea mihin ylsi). Vaala oli aivan valtavan haastava koira, mutta opimme elämään sen juttujen kanssa. Ihmisiä kohtaan se oli aina aluksi ujo, mutta ystävällinen. Silti se säikytti monet koiraihmisetkin vaatimalla rapsutuksia murinankaltaisella ääntelyllä ja / tai haukkumalla.

Jokaisessa takissa jonka omistan on syödyt tai korjaillut taskut. Vaala osasi avata kaikki ovet eivätkä tekemäni esteet olleet sille yleensä mikään ongelma.

Ottaisin silti kaiken takaisin jos se toisi myös maailman fiksuimman Vaalani takaisin. Tai muilta nimityksiltään Paapan, Palleron, Laaban, Laavan, Blaablaan.
Kiitos Vaala kaikista vuosista jotka saimme. Ikävä on aivan valtava.

Blogipostaus